Kauneushuone Alesialle ottamistani kuvista suosikikseni nousivat kuvat kynsilakoista. Koska korujen kuvaus on minulle entuudestaan tuttua, en koe niiden kuvausta niin haastavaksi kuin muiden aihepiirien. Kynsilakkojen kuvaaminen ja etenkin niiden lasisen pakkauksen luomien heijastumien kanssa kuvaaminen oli huomattavasti haasteellisempaa. Haluaisinkin päästä kuvaamaan lisää erilaisia pakkauksia.
Vaikken ollutkaan täysin tyytyväinen kaikkiin ottamiini kuviin, onnistuivat kuvaukset kaiken kaikkiaan parhaiten. Aiempaan verrattuna näissä kuvauksissa oli tiukempi aikataulu, ja sain lyhyemmässä ajassa useampia hyviä kuvia kuin aiemmissa kuvauksissa. Näin ollen voin todeta, että kehitystä etenkin sommitelmien suhteen on tapahtunut. Vaikka käytin kuvauksissa lisävaloa, olisin halunnut osaan kuvista vieläkin paremman valaistuksen. Valaistus ja värien valinta vaatii vielä lisää harjoitusta. Hain näitä kuvauksia varten kukkia, ja vaikka valitsemani kukat olivat kauniita olisin kaivannut vielä yhden, värikkäämmän kukan osaan kuvista.
Kauneushuone Alesialla on jälleenmyynnissä kahden kotimaisen koruvalmistajan korvakoruja. Ensimmäisenä suosikkikuvani Design by Ilonan korvakoruista ottamistani kuvista.
![Design by Ilonan korvakorut Eucalyptuksen oksasta roikkuu korvakorupari. Korvakorut kirkasta muovia, jonka sisään on upotettu hopeanväristä glitteriä.](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEEGFzwuDYDXurO-ZxkBOj5zd698BLAO9gZYGqZobj4GNTCNobmQ0qSofNNUoswz_b38tJ3J2irEfxBug-PepkD41jONZMXgAvJk7a-Esb4HthfyrAf5SFOEAJJj_dBEkbXxal5v8PT9o/s16000/design_by_ilona_korvakorut-2.jpg) |
Design by Ilona korvakorut. |
![Design by Ilonan nappikorvakoruja Vaalean taustan päällä vanerista tehtyjä nappikorvakoruja rasioissaan. Rasiat vaaleanpunaisia, sisällä musta sametti jonka päällä korut ovat.](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6_utZaztW870E925glq37l-idpBjTnl9aRIUyNFH6ITQ_rUjBnK151Emr-MOiO4wnl01bvQbmHBhEtsSQiREfo1m50wPkvYo1kd0swblrnuPPnq80NHaL_BVyFp13gCE4PaRJGOfKx2o/s16000/design_by_ilona_korvakorut-7.jpg) |
Design by Ilonan nappikorvakoruja. |
Kuvasin myös Kauneushuone Alesian lahjakorttia erilaisia some-mainoksia varten. Toiveena oli, että lahjakorttikuva olisi neutraali ja ennemmin liikkeen tyyliin kuin tiettyyn vuodenaikaan sopiva. Alapuolella näkyvä kuva on suosikkini lahjakortista ottamistani kuvista.
![Kauneushuone Alesia lahjakortti Vaalean puulevyn päällä Kauneushuone Alesian lahjakortti sekä harsokukkaa.](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhU5yInQ8ud_C-6SMcuNGoNKNZ5jDgKQTCx7SxXXkWGgBmSJf7w4gjyteZ-poN2OPrdU_kS0DRkE3lOpsmBQXI9nrLbCGEJbzSl9PECvHwunfJ0Y4kOpUzuhtp3_c34DSy09m-ol-K2oVc/s16000/kauneushuone_alesia_lahjakortti-2.jpg) |
Kauneushuone Alesian lahjakortti |
Design by Ilonan korvakorujen lisäksi Alesian valikoimista löytyy Lafiina Jewelryn korvakoruja. Koska niiden pakkaus on sävyltään Ilonan koruja maanläheisempi, päätin leikitellä valojen ja varjojen kanssa näitä kuvia ottaessani. Lafiinan koruja sain lainaksi vähemmän, joten niistä kuvista oli helpompaa valita vain yksi suosikki!
![Lafiina Jewelry korvakorut Vaalean taustan päällä inkalilja, korvakorut sekä korvakorujen säilytysrasia. Vasemmalta yläviistosta laskeutuu valo kohti kuvan oikeaa alareunaa.](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhfqJkNTOajilncwqRWueMO3R4S0P51i6s2vmnXbnsLqZZfy6NEA8v3WCKF8yWSlV-VlrTTMjj316SWAAcssU-rcSzxbCxKHRcaReD-GI_tfGTrXQuFz179Td4Eg99KqEqcOzWGh503HrM/s16000/lafiina_korvakorut-2.jpg) |
Lafiina Jewelryn korvakorut. |
Korvakorujen lisäksi pääsin myös kuvaamaan aiemmin jo mainitsemiani Orlyn kynsilakkoja. Näihin kuviin olisin kaivannut lisää värikkäämpiä kukkia, sillä samanvärinen kukka ja kynsilakka muodostivat mielestäni hauskan tunnelman kuvaan. Nämä kuvat onnistuivat mielestäni kaikista parhaiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti