lauantai 9. tammikuuta 2021

Sommittelu on tärkeä osa onnistunutta valokuvaa

Sommittelu on tärkeä osa onnistunutta valokuvaa sekä olennainen osa kuvausjärjestelyjä. Sommittelu sanana tarkoittaa kuvan kokonaisrakennetta, eli sitä miten esimerkiksi esineet ja muodot on aseteltu ja ryhmitelty valokuvaan. Sommittelun apuna voidaan käyttää erilaisia sommittelumalleja, kuten kultaista leikkausta. Sommitteltavien esineiden lisäksi valokuvaa ottaessa tulee ottaa huomioon sekä tyhjän tilan merkitys että esineiden välimatkat. Tyhjän tilan avulla valokuvaan voidaan luoda väljyyttä ja saadaan kuva "hengittämään". Esineiden välimatkat eivät puolestaan saa olla identtisiä, sillä se poistaa kuvasta jännitteen ja kuva alkaa näyttämään niin sanotusti tasapaksulta. Tämän kaiken lisäksi tulee muistaa länsimaalainen kuvan lukusuunta vasemmalta oikealle. 


Sommittelumalleja

Kultainen leikkaus koetaan yleisesti esteettisesti miellyttävimmäksi sommittelumalliksi.

Alapuolella näkyvä kuva kultaisesta leikkauksesta toimii myös kolmanneksen sääntönä, jonka avulla kuvaan tulevat elementit voidaan keskikohdan sijasta asetella viivojen muodostamiin leikkauspisteisiin. Leikkauspisteet noudattavat puolestaan kultaista leikkausta, kuten alempana olevasta diagonaali kultainen leikkaus kuvasta näet. Viivat sijoitetaan pohjaan siten, että siitä muodostuu 9 yhtä suurta aluetta.  


Piirretty kultaisen leikkauksen kehikko sekä risteyskohtien viereen prosentit joiden avulla tiedät mikä piste kiinnittää katseen ensin.
Kultainen leikkaus prosentteina. Kuvan lukusuunnan mukaisesti vasen yläkulma kiinnittää katsojan huomion ensimmäisenä.


Diagonaali kultainen leikkaus piirrettynä.
Diagonaali kultainen leikkaus on kokeilemisen arvoinen sommittelutapa.


Symmetria ja epäsymmetria toimivat hyvin myös valokuvauksessa.


Abstrakteja, piirrettyjä vaalean ruskean sävyisiä elementtejä aseteltuna.
Epäsymmetristä sommittelua tehdessä kannattaa huomioida kuvan lukusuunta.


Erilaisia abstrakteja, piirrettyjä elementtejä aseteltuna symmetrisesti.
Symmetria toimii esillepanojen lisäksi myös valokuvissa.


Rakentamalla sommitelmat kolmion muotoon, saat niistä mielenkiintoisia. 



Piirretty kolmio joka on yksi sommittelumalleista
Kolmio on perinteinen, mutta silti toimiva tapa rakentaa erilaisia sommitelmia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti