Kikan kukka & lahja, tunnelma

 Myymälätilan lisäksi erilaiset äänet, tuoksut, graafiset materiaalit ja valaistus ovat olennainen osa myymälän tunnelmaa. Myymälän tunnelma puolestaan on yksi visuaalisen markkinoinnin keino. Tässä postauksessa kerron tarkemmin työssäoppimispaikkani tunnelman tekijöistä.

Valaistus

Myymälän julkisivua valaisee etenkin näin jouluisin useat myymälän sisäpuolella ikkunoissa olevat kausivalot. Muuten julkisivun valaistus on vähäistä. Sisällä myymälässä on hyvä yleisvalaistus, joka on toteutettu pääasiassa katossa olevilla kohdevalaisimilla. Näitä kohdevalaisimia on ympäri myymälää, myös kassa-alueella. Tämän lisäksi myymälän valikoimiin kuuluu erilaisia valaisimia, jotka ovat tietenkin päällä esillepanoa ja tunnelman luomista varten. Näin ollen voisi myös sanoa, että myymälässä on tunnelmallinen valaistus. Näiden tunnelmavalaisimien avulla myös korostetaan esillepanoja sekä luodaan niiden tuoman tunnelman lisäksi mielikuvia. Myymälässä ei ole erikseen "määrättyä" kiertosuuntaa, joten kulkureittiä ei ole erikseen valaistu.

kuvassa kukkakaupan kassa-alue, joka on valaistu kohdevalaisimilla.
Kassa-alueen valaistus

Äänet ja tuoksut

Myymälässä on aika rauhallinen äänimaailma. Jottei myymälässä olisi ihan hiljaista, soi taustalla radio. Muuten tunnelmaa luovat tavalliset vanhan talon äänet, kuten hieman nariseva lattia luo talon henkeen sopivaa äänimaailmaa. Myymälässä ei ole voimakasta taustamelua aiheuttavia ääniä, kuten voimakkaasti humisevaa ilmastointikonetta.

Myymälän tuoksut ovat hyvin "kukkakauppamaisia", useiden leikkokukkien lisäksi eucalyptus tuoksuu voimakkaasti. Mielestäni muita tuoksuja ei tarvitakkaan, vaikka myynnissä onkin kukkien lisäksi erilaisia sisustustavaroita.

Henkilökunta on pukeutunut "tavallisesti", arkisiin vaatteisiin kuten farkkuihin ja neulepaitaan. Työhanskoja käytetään tarpeen mukaan. Koska myymälätila on viileä, saattaa myyjillä olla lisäksi käytössä toppaliivit.

Graafinen materiaali

Myymälässä on vähän graafista materiaalia. Pääasiassa vain ikkunoiden teippauksissa, sekä tuotteiden hinnottelussa. Lisäksi kassalle näkyvään kylmiön oveen on sijoitettu kauden kukista kertova juliste, tällä hetkellä siinä on kotimaisia hyasintteja. Usein graafista materiaalia käytetään tunnelmien luomiseen, mutta tässä tapauksessa myymälässä olevat runsaat esillepanot eivät mielestäni välttämättä edes kaipaa rinnalleen mitään julistetta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti