Kikan kukka & lahja, adventtinumeroiden tuotteistaminen

 Etenkin erikoiskaupanalalla on myytävien tuotteiden tuotteistaminen, eli tuotteen ja/tai palvelun kehittäminen ja myyväksi saaminen tärkeää. Esimerkiksi leikkokukka on yksinään jo valmis tuote, mutta jos se halutaan tuotteistaa, niistä tehdään vaikkapa syntymäpäiväkimppu, joka vastaa asiakkaan tarpeeseen ostaa syntymäpäivälahja. Tuotteistaminen, eli asiakkaan tarpeeseen tuotteella vastaaminen, on tärkeä osa myös visuaalista myyntityötä. Sillä esimerkiksi valmiit lahjapaketit vastaavat "laiskan" ostajan tarpeisiin paremmin, kuin irtonaiset tuotteet.

Työssäoppimassa rakensin adventtiin liittyvistä kynttilöihin tarkoitetuista numeroista valmiit lahjapaketit, sillä valmiin paketin avulla tuote tulee paremmin esille entä ilman pakettia. Lisäksi laitoin numerot pöytäkynttilöihin, jotta asiakas näkisi mihin lahjapaketissa olevat numerot on tarkoitettu.

Lisäksi pöytäkynttilöitä on erikseen myynnissä pakkausten lähettyvillä, jotta asiakkaalla olisi mahdollisimman helppoa ostaa "koko setti", eli neljä kynttilää ja numerot.

Joulukuvioisen tarjottimen päällä valkeat, keraamiset adventtinumerot 1-4.
Irtonaiset kynttilöihin kiinnitettävät numerot

Punaisiin pöytäkynttilöihin kiinnitetyt valkeat keraamiset adventtinumerot 1-4
Adventtinumerot käytössä, taustalla niiden uusi myyntipakkaus.

Mielestäni näiden numeroiden tuotteistaminen oli onnistunutta, sillä näin ne nousevat myymälässä paremmin esille. Lisäksi asiakas voi saada uuden idean, numeroiden kiinnittämisestä hänellä jo olemassa oleviin pöytäkynttilöihin, ja näin ollen tuote luo uuden tarpeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti